Kaikki arvokas ja merkityksellinen välittyy vuorovaikutuksessa

Ydinviestit, oma persoona ja kiteyttämisen taito ovat 2020-luvun tärkeimmät työkalut toimialaan katsomatta. Iso kysymys onkin, millä tavalla omaa persoonaa voisi parhaiten hyödyntää vaihtuvissa vuorovaikutustilanteissa niin, että kerrottu asia välittyisi tuloksellisimmin.

Tiede kertoo meille, että ihmisen kehoon on rakennettu luontainen tarve kontaktiin —kansallisuudesta tai kulttuuritaustasta riippumatta. Vauva hakee vaistomaisesti katsekontaktia, ja tämä on kaiken perusturvallisuuden, vuorovaikutuksen ja kasvun kulmakivi.

Psykologisissa tutkimuksissa on todettu, että niillä ihmisillä, jotka ovat saaneet lapsuudessaan viettää riittävästi aikaa fyysisessä kontaktissa huoltajiensa kanssa, on parempi itsetunto aikuisina. Jokainen ihminen haluaa sisäsyntyisesti tulla nähdyksi, kohdatuksi ja kuulluksi.

Kaikki arvokas ja merkityksellinen syntyykin vuorovaikutuksessa. Lapsi leikkii kontaktissa, aikuinen jakaa tunteitaan toiselle katseen kautta ja vakuuttava yritysjohtaja välittää asiasisällön ytimen juuri katsekontaktissa.

Yli 93 % kaikesta kommunikaatiosta pohjautuukin sanattomaan viestintään.

Jos minun tulisi kiteyttää teatterikorkeakouluaikaiset oppini ja yli 20 vuoden valmennuskokemukseni yhteen lauseeseen, niin se olisi tämä:

Tietoinen ja luonteva katsekontaktin käyttö on avain kaikkeen vaikuttamiseen.

Kasvokkain tilanne rakentuu aina sarjoista kahdenvälisiä kohtaamisia, vaikka paikalla olisi 1000 ihmistä. Etäpalaverissa tunne ja merkitykset välittyvät pienen mustan kameralinssin kautta. Keskeneräinen ihmisyys tietoisen kontaktin kautta on kaiken viestinnän ja tuloksen tekemisen ytimessä.

Katsekontaktin käyttö vaatii harjoittelua, sillä kaikki tietävät, kuinka epämukavalta suora silmiin tai linssiin toljottelu voi aluksi tuntua. Oleellista onkin ymmärtää, miksi ylipäätään katsoa ihmistä silmiin tilanteessa kuin tilanteessa. Pelkällä katseella ihminen aktivoi non-verbaalisen kommunikoinnin tason. Vaikka en sanoisi sanaakaan, pystyn välittömästi havainnoimaan miten katseeni vaikuttaa toiseen ihmiseen: näen kasvoilla mikroilmeitä, pieniä kehollisia reaktioita — ja kaikki tämä tapahtuu suunnittelematta. Tunnen myös, kuinka toisen katse häiritsee ajatteluani, ja saatan kokea ajatuskatkoja tai aivosumua. Nämä tuntemukset haihtuvat nopeasti, mikäli en jää niihin kiinni.

Kun opin lepäämään kontaktissa, pystyn puhuessanikin kuuntelemaan yksilöä kenelle puhun.

Kuunteleeko hän? Näenkö, että silmieni edessä oleva ihminen ymmärtää mitä sanon? Kun minulla on selkeä kohde jolle puhun, niin vuorovaikutuksessa myös aitous aktivoituu, vaikka olisin harjoitellut puheenvuoroani kymmeniä kertoja. Kontakti paljastaa persoonan kehollisten reaktioiden kautta, puherytmi pysyy aina tilanteeseen sopivana ja toinen ihminen vaikuttaa niin ääneen kuin tauotuksiin; koko olemisen tapaani—kunhan vain annan tämän kaiken tapahtua. Vain kontaktin kautta tilanteesta voi tulla elävä, ja vaikeinkin asiasisältö siirtyy ihmiseltä toiselle. Tunnejälki pitää huolen siitä, että yleisön on mahdollista muistaa puhutun asian ydin vielä viikkojenkin päästä.

Miksi sitten edelleen näemme esiintymisiä, joissa johtaja tai asiantuntija suorittaa tilannetta? Ihminen puhuu nopealla tasapaksulla rytmillä, ylläpitää kontaktia kuulijan sijaan enimmäkseen PowerPoint-kalvoihin ja persoona on yritetty häivyttää varmuuden esittämisen taakse. Tällaista esittämistä näkee paljon, koska aito ja läsnäoleva esiintyminen on pelottavaa, ja se vaatii harjoittelua. Ihminen on kaikkein haavoittuvimmillaan toisten edessä. On inhimillistä pyrkiä peittämään epävarmuutensa ja epäonnistumisen pelkonsa kiirehtivään suorittamiseen. Ongelmana on, että tällainen esiintyminen ei ole vaikuttavaa, ja pahimmillaan se on toisten ihmisten ajan haaskaamista. Jokainen kun osaa lukea itsenäisesti ääneen PowerPoint-dioja. Tähän ei tarvita yhteistä erikseen sovittua palaveria.

Meillä on mahdollisuus tehdä vuorovaikutuskulttuurin vallankumous. Voin haastaa itseni seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi jakamaan kaikki ajatukseni tietoisen katsekontaktin kautta; aina kun mahdollista, joka tilanteessa. Kahdentoista viikon jälkeen minulla on jo satoja toistoja ja ymmärrystä siitä, miksi kannattaa jatkaa kontaktissa puhumista edelleen. Me ihmiset kun janoamme yhteyttä niin työpaikoilla kuin kotonakin.