Olemme rakentaneet yli 20 vuoden ajan vakuuttavia menestystarinoita asiakkaidemme kanssa.

Kreab perustettiin vuonna 1970 Tukholmassa. Yhtiön nimi tulee sanoista ”Kreativ Information AB”. Kreabin tavoitteena oli kertoa monimutkaisista asioista yksinkertaisesti, luoda arvoa sujuvammalla vuorovaikutuksella. Tuo tavoite on säilynyt samana, vaikka Kreab on kasvanut kansainväliseksi 25 maassa toimivaksi viestintäketjuksi.

Tutustu tarkemmin

Kreab-konserniin

Omistukseltaan Kreab on ruotsalainen perheyhtiö. Yhtiön arvot ovat suoraselkäisyys, kunnioitus, sitoutuminen, laatu ja luottamus. Työkulttuurin tavoitteena on luoda kuhunkin tilanteeseen sopivia viestinnän ratkaisuja yhdistämällä vaikuttajaviestintää, mediasuhteita, talousviestintää sekä datan ja tarinoiden visualisointia.

Helsingin Kreab on perustettu 1989. Toimistolla Mikonkadun ja Pohjoisesplanadin kulmassa työskentelee yli 20 konsulttia. Taustansa johdosta Kreab on hyvin kansainvälinen, noin kolmannes yhtiön liikevaihdosta tulee ulkomaisilta yrityksiltä. Yhteistyö on erityisen tiivistä Brysselin, Tukholman, Lontoon ja Madridin toimistojen kanssa.

Työyhteisönä Kreab tavoittelee mutkattomuutta ja työn kautta oppimista. Yhtiön menestys ja yksittäisten kreabiittien kasvu kulkevat käsi kädessä. Työtä tehdään kahdessa tiimissä, vaikuttajaviestinnässä ja Creatives-tiimissä, päivittäin tiimirajat ylittäen. Etä- tai läsnätyö on jokaisen oma valinta.

Viestinnän maailma elää ja muuttuu jatkuvasti. Kreabin strategia on yksilöllinen räätälöinti ja työssä oppimisen maksimointi. Kreabin vahvuus on eri osaamisten ja kansainvälisten yhteyksien tehokas yhdistäminen.

Kreabin arvot

Yhteistyössä toistemme ja asiakkaidemme kanssa uskomme seuraaviin arvoihin.

Tutustu tarkemmin

toimintaperiaatteisiimme

Teemme yhdessä   

Luovuus kukoistaa ja tunteet tarttuvat yhdessä tekemällä. Pääsemme parhaaseen tulokseen, kun yhdistämme voimamme ja opimme toisiltamme.

Arvostamme uteliaisuutta 

Utelias oppii uutta ja innostuu muutoksesta. Arvostamme tiedonjanoa, pyrkimystä ymmärtää maailmaa ja toinen toisiamme, sekä kriittistä ajattelua, kysymyksiä ja kyseenalaistamista.

Kunnioitamme erilaisuutta  

Arvostamme erilaisia ominaisuuksia ja persoonia, jotka vahvistavat työyhteisöämme. Pyrimme olemaan avoimesti oma itsemme ja olemaan avoimia muillekin olemisen tavoille.

Luomme turvallisen ilmapiirin

Rakennamme turvallista ja osallistavaa työympäristöä, ilmapiiriä ja toimintatapaa. Pyrimme positiivisuuteen ja arvostamme kehittävää ja avointa keskustelua. Päätämme uskoa toistemme hyviin aikomuksiin.

Innostumme itse ja kannustamme toisiamme

Iloitsemme omasta, toistemme ja yhteisestä onnistumisesta. Uskomme, että työn ilo rakentuu yhteistyössä, lisääntyy jakamalla ja heijastuu kollegojen lisäksi asiakassuhteisiin.

Meille töihin

Haemme aina hyviä tyyppejä! Jos olet kiinnostunut Kreab Helsingistä, kerro lyhyesti itsestäsi lisää.