Tiiminvetäjä
Berth Sundström

Berthillä on vaikuttava tausta politiikasta ja poliittisesta päätöksenteosta sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Hän on toiminut useissa poliittisen neuvonantajan tehtävissä sekä ministeritasolla että eduskunnassa. 

Hän on työskennellyt myös Pohjoismaiden ministerineuvostossa Kööpenhaminan sihteeristössä viestintäpäällikkönä ja PMN:n Viron-toimiston johtajana diplomaattistatuksella. Palattuaan Suomeen vuonna 2014 hän jatkoi vaikuttajaviestinnän parissa. Vuoden 2018 alusta lähtien hän on toiminut Kreabin Senior Advisorina. 

Berth on erikoistunut monimutkaisiin valtion sääntelyyn liittyviin kysymyksiin erityisesti energia-, rahoitus- ja panimoalalla. Lisäksi hänellä on vahva tuntemus lääketeollisuudesta työskenneltyään seitsemän vuotta GlaxoSmithKline Finlandin yhteiskuntasuhdejohtajana vuosina 2005-2011.

Vapaa-aikaa hän viihtyy saaristossa koiransa Morriksen kanssa. Lisäksi hän käy Lapissa niin usein kun ehtii.

Senior Advisor