
Työyhteisöviestinnän trendit 2025: Mikä vie teidät kohti menestystä?

Kun maailma, ja sitä myötä työelämä ja liiketoiminta, on myllerryksessä, toimivan työyhteisöviestinnän rooli korostuu entisestään. Miten viestintä voi juuri nyt tukea työntekijöitä, vahvistaa luottamusta ja rakentaa yrityksen menestystä?
Viestinnän trendeihin tutustuminen on yksi tapa jäsentää kehitystarpeita. Alkuvuodesta erilaisia trendikatsauksia nousikin tuttuun tapaan kuin sieniä sateella. Tekoäly oli tietenkin pakko mainita, mutta samaan aikaan monissa listauksissa korostuu esimerkiksi aitous ja luottamus. Kun ympäristömme teknologisoituu, myös inhimilliset tarpeet korostuvat. Samaan aikaan monissa katsauksissa korostuu sekä mobile first että toisaalta livekohtaamiset ja tapahtumat. Koska trendit ovat osittain toistensa kannssa ristiriidassa, niitä kannattaa tarkastella juuri oman yrityksen, henkilöstön ja strategian näkökulmasta, jotta niistä voi valita itseään palvelevat. Mikä vie meitä kohti menestystä?
Kun katsomme työyhteisöviestinnän kehityssuuntia vuoteen 2025, kokonaiskuvan hahmottamisessa auttaa edelleen perinteinen jako, jonka pohjalta lähdemme aina tutkimaan työyhteisöviestinnän kehitystarpeita:
- johtaminen ja osaaminen
- työkalut
- pelisäännöt
1. Johtaminen ja osaaminen: selkeä viestintä sitouttaa
Strategisesti johdettu työyhteisöviestintä edellyttää johdon aitoa sitoutumista ja esimerkillä johtamista. Erityisesti epävarmuuden keskellä empaattinen, avoin ja johdonmukainen viestintä tukee työntekijöiden jaksamista ja sitoutumista. Vaikeassa tilanteessa johtajan inhimillinen ratkaisu voi kuitenkin olla kovettaa itsensä ja hokea jotakin välttämättömyyksistä. Juuri silloin inhimillinen ja selkeä viestintä olisi kaikkein tärkeintä.
Vuorovaikutustaidot ovatkin johtajan tärkeimpiä taitoja, sillä muuttuvassa maailmassa asioita on mahdotonta johtaa vain yksin ajattelemalla. Myös mahdollinen viestimättömyys on viestintää: jollei johtaja viesti asiasta, sitä ei ole olemassa tai sitä ei tulkita tärkeäksi. Johdon ja esihenkilöiden vuorovaikutusosaamiseen kannattaa panostaa, sillä se auttaa sekä heitä että henkilöstöä jaksamaan muutoksen keskellä.
Vinkki: Jännitteisessä ja haastavasti ennakoitavassa maailmassa johtajien inhimillisyys ja läpinäkyvyys korostuvat entisestään. Tällöin päätösten ymmärrettävä perustelu on usein tärkeämpää kuin niiden täydellinen hyväksyminen.
2. Työkalut: mobile first, mittarit ja monikanavaisuus
Työkalujen valinta ei koskaan ole itsetarkoitus, vaan niiden tulee palvella yrityksen kokoa, rakennetta ja henkilöstön tarpeita. Vuonna 2025 mobiili nousee yhä vahvemmin ensisijaiseksi viestintäalustaksi.
Kaikkia työntekijöitä ei kuitenkaan tavoiteta samalla kanavalla tai yhdellä viestillä. Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää asiakaspalvelun, tuotannon ja logistiikan työntekijöiden tavoittamiseen. Joskus on syytä turvautua myös vanhoihin konsteihin, kuten ilmoitustauluihin, julisteisiin ja lentolehtisin.
Digitaalisten työkalujen ehdoton etu on kuitenkin analytiikka, jonka merkitys jatkaa kasvuaan. Julkaistujen viestien määrä ei kerro onnistumisesta, vaan avainlukuja ovat esimerkiksi uutiskirjeiden avausprosentit, videoiden katseluajat ja keskusteluihin osallistuminen.
Vinkki: Mieti, miten tavoitat työntekijäsi siellä, missä he aidosti ovat – ja varmista viestinnän saavutettavuus kaikille. Voiko vessaakin hyödyntää viestintäkanavana?
3. Pelisäännöt: apua viestinnän navigointiin
Vaikka osaaminen ja työkalut olisivat kunnossa, sisäinen viestintä voi kuormittaa, jos siitä puuttuvat yhteisesti sovitut pelisäännöt tai viestinnästä puuttuu vuorovaikutteisuus. Millaisista asioista viestitään pikaviesteillä, milloin sähköposti on paras vaihtoehto ja mitkä dokumentit löytyvät Sharepointista? Kenen vastuulla on kehittää vuorovaikutusta?
Vinkki: Jokaisen osaston ei tarvitse lähettää omaa sähköpostia henkilöstölle, vaan viestintä voi kuratoida viikko- tai kuukausikirjeen, joka on visuaalisesti ja sisällöllisesti hyvin mietitty, yrityksen strategiaa tukeva kokonaisuus.
Haluatko kehittää työyhteisöviestintääsi tavoitteellisemmaksi?
Hyvin johdettu työyhteisöviestintä ei ainoastaan tue työntekijöitä – se näkyy suoraan asiakaskokemuksessa ja tuloksessa. Kreab tarjoaa apua työyhteisöviestinnän kehittämiseen esimerkiksi kuntotestillä, jonka avulla tunnistamme organisaatiosi viestinnän nykytilan ja kehittämistarpeet. Testistä on saatavilla eri kokoisia paketteja eri tarpeisiin.
Lisäksi valmennamme johtoa ja esihenkilöitä, kehitämme viestinnän rakenteita ja autamme rakentamaan innostavan, liiketoimintaa tukevan viestintäkulttuurin.
Ota yhteyttä, niin tehdään työyhteisöviestinnästäsi kilpailuetu!