Dimitri Qvintus aloittaa johtajana Kreabissa

Kreab vahvistaa osaamistaan ja on nimittänyt Dimitri Qvintuksen strategisesta viestinnästä, mediasuhteista ja vastuullisuudesta vastaavaksi johtajaksi.

Qvintus siirtyy Kreabille kansainvälisestä suuryhtiö Bayerista, jossa hän toimi Nordic-alueen viestintä-, yhteiskuntasuhde- ja vastuullisuusjohtajana sekä oli Bayer Nordicin johtoryhmän jäsen. Sitä ennen Qvintus toimi kymmenen vuotta politiikan keskeisimmissä tehtävissä eduskunnassa ja valtioneuvostossa, viimeisimpänä kahden pääministerin viestinnästä ja mediasuhteista vastaavana erityisavustajana. Qvintus on toiminut aiemmin työurallaan myös viestintäkonsulttina ja toimittajana.

– Erittäin tervetullut asiantuntija, kansainvälisen yritysmaailman ja politiikan osaaminen on arvokas ja harvinainen yhdistelmä, Kreabin toimitusjohtaja Mikael Jungner sanoo.

– On innostavaa tulla osaksi Kreabin luovien ammattilaisten joukkoa ja päästä hyödyntämään omia kansainvälisiä ja pohjoismaisia kokemuksia suomalaisen yritysmaailman hyväksi. Kuinka olla relevantti ja vaikuttaa muutokseen, siinä haluan omalla osaamisellani auttaa asiakkaita, Qvintus sanoo.

Lisätietoja

Mikael Jungner, toimitusjohtaja, 050 554 1615

Dimitri Qvintus, johtaja, strateginen viestintä, mediasuhteet, vastuullisuus, 050 574 0956